05 May 2010

Saab Turbo ovipahvit ja nahkapenkit

Omistaja kertoo:

“Suomen Saab-Klubin sivulta huomasin verhoiluasioissa mainittavan Tuningstylen ja otin yhteyttä heihin. Lähetin jokaisesta sisustan osasta kuvan mihin halusin verhoilun tehtävän ja pyysin hinta-arvion sisältäen muutamat lisätyöt. Evens lähetti kuvien perusteella hinta-arvion jonka mukaan töiden aloittaminen sovittiin. Erikoisuutena hommassa oli se että hinta-arvio piti loppuun asti eli ei tullut mitään lisäkustannuksia niinkuin useasti saattaa käydä. Hinta oli myös alle puolet siitä mitä Suomessa arvioitiin ja minkä olin ollut jo valmis Suomessa maksamaan. Suomessa kävi kuitenkin niin että verhoilija palautti koko sisustan  sille mitään tekemättä.

Vein sisustan Helsinkiin ja Evens tuli niitä vastaan hakemaan. Valmiin sisustan Evens toi Jyväskylään asti. Valmiissa sisustassa oli jonkunverran eroja siihen mitä alunperin lähdin hakemaan, mutta muutokset olivat ehdottomasti parempaan suuntaan. Alun perin sovittiin että oman näkemyksen mukaan saa värejä käyttää jos jos vaikutus lopputulokseen on positiivinen. Evens:illä oli kyllä hyvä näkemys siitä mikä näyttää siistiltä kun käytetään kahta eri väriä.

Kokonaisuudessa olen erittäin tyytyväinen Tuningstylen toimintaan ja jälki on erittäin hyvää. Alussa tietenkin hieman epäilytti lähettää koko sisustaa lahden yli koska aina liikkuu tarinoita tavaroiden katoamisesta ja se oli osittain syynä että yritin hoitaa hommaa täällä Suomessa. Toisaalta kun nettiä selasin niin huomasi miten paljon Suomeenkin he ovat hommia tehneet ja toiminta on ollut hyvää.

Tuningstyle tekee myös lentokoneverhoiluja harrastajille pohjoismaihin eli luulen että jos toiminta ja työjälki olisi huonoa niin olisi hommat aika vähissä.” – Riku